Pitää olla muutakin elämää kuin työ

Kurikassa sijaitsevalla Porre Oy:n tilalla on navetan automatisoinnista saatu helpotusta arkeen.

Kun lanta jäätyy vuoreksi navetan lattialle, sen kanssa vielä pärjätään, mutta kun kaikki automatiikka jumittuu, eivätkä lehmät saa ruokaa ja vettä, ei naurata. Näin toteaa Porren tilan emäntä Satu Sillanpää Porre paukkupakkasten jälkeen.

Kurikan Säntinkylässä elohopea putosi tammikuussa jopa 36 miinusasteeseen ja pysähtyi hirmulukemiin yli viikoksi.

Moista pakkasjaksoa ei ole koettu koko tilan historian aikana. Satu kuvailee kylää ”banaanilaaksoksi”, jossa kylmä kyllä viihtyy, mutta käväisee yleensä ”vain” noin 25 miinusasteessa.

”Pyöritämme tätä tilaa kahdestaan Vesan (isäntä Vesa Porre) kanssa, ja jotta homma toimisi ilman ulkopuolista työvoimaa, navetta on pitkälle automatisoitu. Robotit hoitavat ruokkimisen, lypsämisen ja lannan siirtämisen, eikä käsityötä kauheasti normaalipäivänä ole. Mutta eihän mikään kone toimi, jos pakkanen pysyy alle 30 asteessa yli viikon”, Satu huokaisee.

Automaattinen aperuokkija piiputti jo toisena pakkasyönä, mikä tarkoitti, että Vesa vietti koko yön navetassa.

”Vector on ollut meillä vuoden, eikä sen pitänyt jäätyä. Aikansa kun sen kanssa leikittiin, ruokintapöydät tyhjenivät ja piti lopulta hakea naapurista apevaunu lainaan. Se oli sitten yhtä appeenpyöritystä.”

Kun navetassa on 130 lehmää ja nuorkarjan kanssa yhteensä 200 päätä ruokittavana, käsityön ja huolen määrä on hirmuinen. Porret tekivät kaiken voitavan ennen pakkasia, mutta se ei riittänyt.

”Lehmät kyllä tykkäsivät kylmästä, eivätkä lantakasat niitä haitanneet. Mutta siitä ne eivät tykänneet, kun pöytä oli tyhjänä.”

Myös poikimiset sujuivat arktisessa kelissä mallikkaasti. Vasikat pysyivät lämpiminä takkien alla.

Kun automatiikka alkoi taas toimia, isäntäväki sai huokaista helpotuksesta, ainakin hetkeksi. Seuraava operaatio kun odottaa päärakennuksessa vuonna 2015 rakennetun pohjalaistalon eteisessä: lattialämmitys ei kestänyt rajua lämpötilavaihtelua.

Yhdessä eteenpäin

Porren tilaa on kehitetty määrätietoisesti aina, mutta varsinkin viime vuosikymmenen aikana.

Vesan ja Sadun yhteinen tarina alkoi, kun ProAgrialla neuvojana ja kouluttajana työskennellyt Satu saapui tilalle kuntoluokittamaan lehmiä kesällä 2012.

”Siinä todennäköisesti kuntoluokitettiin myös isäntä”, nauraa Satu, joka työkeikan päätteeksi sai yllättävän treffikutsun. He olivat molemmat 37-vuotiaita sinkkuja. Vesa hoiti tilaa tuolloin yhdessä iäkkään isänsä kanssa.

Tilalla oli robottinavetta ja 60 holstein-rotuista lypsävää. Robotti alkoi olla jo elinkaarensa päässä ja navettakin kaipasi remonttia.

”Pähkäilimme robotin vaihtamista. Ensin ajateltiin, että jatketaan yhdellä, kunnes todettiin, että navetassa pitää olla kaksi robottia, jotta molemmat voisi saada tästä elannon. Päätimme jatkaa vanhaa navettaa.”

Poika Wiljami syntyi samana vuonna, kun navettaa rakennettiin. Nyt nuori-isäntä on ekaluokkalainen ja innolla mukana navettahommissa.

Vaikeuksien kautta takaisin normiarkeen

Karjan EKM-tuotos ylsi viime vuonna 11 518 kiloon. Parhaimmillaan se oli yli 12 000 kiloa, kunnes odottamattomat vastoinkäymiset romahduttivat tuotoksen kolme vuotta sitten. Kävi nimittäin niin, että lehmiä alkoi kuolla oudolla tavalla.

Kuolemien syytä etsittiin pitkään.

”Ne rupesivat makaamaan ja sitten kuolivat. Yhden viikon aikana alkoi mennä kahta tai kolmea lehmää. Ensin niitä hoidettiin halvauksina, sitten epäiltiin säilörehusta saatua botulismia. Lopulta selvisi, että kyse onkin Clostridium perfringens -bakteerista”, kertoo Satu ja kiittää eläinlääkäreitä, jotka onnistuivat selvittämään, mistä oikein on kyse sekä tukemaan ja lohduttamaan vaikeuksien keskellä.

Bakteeri halvaannutti lehmien suoliston ja se tappoi ison osan parhaiten tuottavista yksilöistä. Viimeinen sairastunut lehmä oli silloinen elossa ollut satatonnari. Lehmä avattiin ja sen mahasta löytyi violetiksi värjäytynyt suoli, varma merkki tappavasta bakteerista.

Lämpimässä ja kosteassa itävä bakteeri paikallistettiin rankkipöntön pohjaan. Lehmät, jotka sattuivat saamaan pöntöstä viimeiset rankkierät, sairastuivat.

20 prosenttia lehmistä kuoli, mikä tarkoitti, että myös tuotos putosi 20 prosenttia.

”Mietittiin, että jos tästä selvitään, sitten selvitään mistä tahansa. Oli se sellainen vuosi! Sittemmin meitä on kyllä koeteltu lisää, sillä bakteerin myötä eläinten vastustuskyky huononi ja epidemiat seurasivat toistaan.”

Rankin käyttö ruokinnassa lopetettiin varmuuden vuoksi, kun ei voitu olla varmoja, saadaanko bakteeria pois pöntöstä.

Tuotos on nyt onnistuttu nostamaan lähelle entisiä lukemia, ja navetassa on taas yksi uusi satatonnari.

Asiantuntijat apuna

Kiitos hyvistä tuloksista kuuluu Sadun mukaan myös Faballe, joka on tärkeä yhteistyökumppani karjan kehittämisessä. Jo noin kuuden vuoden ajan tilalla on käytetty paljon Faban palveluita, kuten rakennearvostelua, genomitestausta, alkionsiirtoa sekä siemennyksiä. Satu hoitaa siemennykset pääosin itse, mutta esimerkiksi loma-aikana apuun tulee Faban seminologi.

”Siirryimme kokonaan Faban kautta tilattaviin sonneihin, kun omat rahkeet eivät enää riittäneet seuraamaan kaikkia mahdollisia listoja ja valitsemaan sonneja ja tiloja sieltä ja täältä. On myös selkeämpää, kun lasku tulee yhdestä paikasta ja ostoista saa bonusta. Kuten kaikessa muussakin, myös tässä olemme halunneet yksinkertaistaa toimintaa.”

”Toki jalostaminen on itsellekin mieluista ja hauskaa puuhaa, mutta kun tällaista palettia pyörittää, ei ole järkevää käyttää omia paukkuja tekemiseen, johon on olemassa asiantuntijat”, Satu toteaa.

Erityisen tyytyväinen hän on mutkattomaan genomitestaukseen.

”Ei tarvitse kuin lyödä merkit korvaan ja lähettää genomitestit. Ne tulevat sieltä automaattisesti ja tiedot ovat kaikkien saatavilla.”

Tilan asiakkuusvastaavana toimii Miia Hietaharju. Hän tekee jalostussuunnitelmat seminologeille sekä rakennearvostelut.

”Palvelu toimii todella hyvin ja joustavasti. Jos tarvitaan vaikka hanskoja, Viitalan Reeta pudottaa niitä meille ohikulkumatkalla.”

Lehmät saavat olla lehmiä

Noin sadan metrin pituisessa navetassa on lypsyrobottien lisäksi monia muitakin työtä helpottavia ja eläinten hyvinvointia lisääviä ratkaisuja. Ympäristövastuullisuuskin on huomioitu: navetan uudella puolella lietelanta separoidaan kuivikkeeksi, ja aurinkopaneelit tuottavat sähköä.

Ruokintarobotti hankittiin noin vuosi sitten. Siihen asti Vesan isä huolehti appeen teosta.

Imettäjälehmät helpottavat isäntäväen arkea niin ikään.

”Kolme lehmää imettää neljää vasikkaa per turpa. Imettäjiksi kelpuutetaan ne, joista tulee tarpeeksi maitoa. Jos vasikoita on vähemmän, imettäjät voivat olla myös vähemmän tuottavia loppukauden lehmiä. Tämä on meille helpompaa, sillä lehmä tietää, miten paljon vasikka tarvitsee maitoa ja lämmintä maitoa on tarjolla aina niin paljon kuin jaksaa juoda.”

Vasikat kasvavat niin hyvin, että välitysautoon pujahtaa jättikokoisia, ruuhka-aikoina jopa satakiloisia ternivasikoita.

”Tykkään, kun lehmät saavat olla mahdollisimman paljon lehmiä ja elää laumassa. Me vain yritetään luoda olosuhteet, jotta ne voivat tuottaa omien rahkeidensa mukaan”, Satu toteaa.

Työnjako toimii siten, että Vesa hoitaa rehut ruokkijalle sekä selvittää koneiden viat ja vaikeudet. Myös itse tehtävät peltotyöt ja talouspuoli ovat isännän heiniä.

”Navetalla Vesan vastuulla on nuorkarja. Minä taas hoidan robotti- ja lehmäpuolen, jalostukset, reseptit ruokkijalle ja lehmiin liittyvän kirjanpidon.”

Molempien on tilan strategian mukaisesti hallittava silti kaikki työt, sillä sekä isännälle että emännälle kuuluu kahden päivän viikoittainen navettavapaa.

”Kolme päivää ollaan yhdessä ja tehdään kuivitukset. Neljä muuta päivää toinen hoitaa navettaa yksistään.”

Vapaapäivinä on aikaa harrastaa liikuntaa ja osallistua oman alan luottamustehtäviin. Vesa hiihtää ja pyöräilee, Satu harrastaa ryhmäliikuntaa ja on mukana latino show -tanssiryhmässä.

”Sitä ei ajattele paskannakkelua, kun on kisat tulossa ja yrittää saada koreografiat kuntoon”, emäntä nauraa.

 

Teksti: Pirjo Latva-Mantila / Kuvat: Krista Luoma. Juttu on julkaistu Faba-lehdessä 1-2024